www.bypias.com

www.bypias.com

21. joulukuuta 2011

UUTISIA ja JOULURAUHAA...


BIG NEWS!


TOTTA SE ON! Sisustajantaivas.fi-nettikauppa on kohta minun osaltani mennyttä elämää...vaikea uskoa todeksi mutta näin on! Luovutan haikeana mutta positiivisin mielin todeksi tulleen unelmani hengenheimolaisen Kristiina Kilpalan helliin käsiin, kuvassa vasemmalla. Vuonna 2007 perustamani nettikauppa oli varovainen startti haaveilemalleni sisustusalalle. Ryhdyin puuhaan oman Kampaaja-urani ohessa ja alkuun kuvittelin selviäväni "pienellä puuhastelulla" haasteesta. Suureksi yllätyksekseni netissä surffailevat asiakkaat löysivätkin tiensä nopeasti "Taivaaseen". Ja kaikki alkoikin aika vauhdikkaasti...
Moni teistä tietääkin, että olen kokoajan Sisustajantaivaan ohella työskennellyt omassa Kampaamossani täysiä päiviä. Sisustajantaivaan varasto, pakkaamo ja noutomyymälä on sijainnut Espoossa samassa tilassa Salonkini kanssa, osoitteessa Saarnimäenkuja 6 a.
Viimeisten parin vuoden aikana ovat työpäiväni venyneet 12-15 tuntisiksi ja on pakko myöntää, että sisukkuudesta huolimatta on väsy. Huono omatunto äidin ja lasten liian vähäisestä yhteisestä ajasta sekä miestänikin kuormittanut jatkuva auttaminen yrittäjä-äidin rinnalla on siivittänyt minut päätökseeni.
Kaipaamaan jään IHANIA ja kannustavia asiakkaita, KIITOS TEILLE KAIKISTA VUOSISTA!
Nettiriippuvuuteni helpotukseksi jää onneksi tämä Blogi, jonka osoite ei muutu...ainoastaan Blogille pitäisi keksiä uusi otsikko! Jatkossakin kuljen kamera kädessäni kaikkialla ihanissa kodeissa, kirjoitan löpinää sisustus-ja lifestyle aiheista, kuvaan Kampaamoni arkea ja kotia. Uusi elämäni alkaa vuoden vaiheessa, aion mennä joogatunneille, mennä nukkumaan ajoissa ja opetella taas pötköttelemään mieheni vieressä sohvalla iltaisin telkkaria katsoen, HMM?
Vuoden vaihteessa remontoimme Puotini JIPIII!, jossa jatkaa Kampaamoni Sunan Hiusateljee ja naisten iloksi oheistuotteina myös kaikkea kaunista sekä itsesuunnittelemiani Pellavatunikoita, joita jatkossa saa tilata edelleen myös Sisustajantaivas.fi-nettikaupasta Kristiinalta. Uusia malleja ja kevään värejä on suunnitteilla...Niistä lisää kuvia Blogissa!
Vuoden vaihteessa siis nettikauppaan tulee vaikka mitä ihanaa uutta, kun ihana Kristiina ryhtyy emännäksi! Jännää, tuskin maltan odottaa...Sisustajantaivas jää ikuisesti sydämeeni ja olen ikionnellinen siitä, että tarina jatkuu. Seuraan ilolla uutta intoa ja suon täyden tukeni Kristiinalle Sisustajantaivaan parissa! "Taivas" on saanut juuri oikean enkelin johdattamaan tietä, olen siitä varma!

Hyvää Joulua kaikille! Terkuin, PIA

10 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Moikka Pia! Varmasti olet haikein mielin, mutta toisaalta varmaan helpottunutkin päätöksestäsi.. Kurjaa, etten enää Suomilomillani pääse putiikkiisi ihastelemaan ja shoppailemaan, mutta olen varma, että vielä me törmätään! Ja vielä mä haen itselleni yhden ihanista tunikoistasi!
Olet varmasti tehnyt oikean päätöksen, jos sydämessäsi tunnet sen. Ja kyllähän se niin on, ettà perhe on tärkeämpi kuin työ :)
Kovasti onnea Kristiinalle uudesta upeasta nettiputiikista!
Ihanaa Joulua ja onnellista uutta vuotta, Pia!
Halauksin Liisa
ps. Huokaus ja helpotus, että blogisi jatkuu!

Maanvaiva kirjoitti...

Minä toivotan onnea uudelle, rauhalliselle elämäntyylillesi :).
Jooga on kiva! :)

Kaunista joulua!! <3

Unknown kirjoitti...

:)
Aika on todellakin rajallista vuorokausissa ja - elämässä ylipäätään ja omaa ajankäyttöä aina pitää hiukan katsella, jottei ne rakkaimmat jää muun alle. Aikamoinen urakka takana ja ihania uusia suunnitelmia. Harrastuksia!
Rauhaisaa Joulun aikaa täältä naapurityöstä.

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

No mutta...
Varmasti oikea vaikka onkin haikea ja vaikea ratkaisu. Teen omassa työssäni aina 12h vuoroja ja vaikken tee niitä joka päivä, täytyy sanoa, että niinä päivinä olen out perheeltä. Vielä jos niitä tekee joka (ainakin melkein) päivä, voin vaan kuvitella miten out sitä on...
Ihanaa, että olet saanut ihanan jatkajan :)

Toivotan sinulle Pia ihanaa jatkoa, toivottavasti jossakin törmäämme, sinuun oli mahdottoman mukava tutustua :)

Ihanaa Joulua ja rentouttavaa Uutta Vuotta!

ps. ja vaikka tämä kuulosti jäähyväisiltä, jään kyllä roikkumaan blogiisi ;) ja tapaamme ainakin siellä!

BY PIA`S kirjoitti...

Hei Leidit!
Kiitos kannustavista kommenteistanne ja osanotostanne! Tosiaan, blogissa tarina jatkuu ja uusia ideoita pyörii päässä, HUOH! Mutta hiukan rauhallisempi vaihe tiedossa elämässä ja ihan kiva...
Jouluterkuin, PIA

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

Moikka!
Mulla tuli tippa silmään,kun luin kaunista tekstiäsi...ei oltais tutustuttu ilman sisustajantaivasta,ja olen onnellinen,että niin kävi.
Näin on varmasti aika läheltä seuranneena kiirettäsi,parempi sinulle ja perheellesi;)
IHANAA Joulua koko teidän perheelle,ens viikolla nähdään
Isot halaukset hyvä ystäväni,
♥Marika♥

BY PIA`S kirjoitti...

KIITOS LIIKUTTAVISTA KOMMENTEISTANNE...MARIKA, LIISA, KRISTA, TIANINA, MAANVAIVA!
Ja oikein kaunista, levollista Joulua Teille!

Jouluterkuin, PIA

Kristiina kirjoitti...

Piparin tuoksuiset joulun toivotukset Tuomarinkartanosta!

Kiitos Pia kauniista ja lämpöisestä viestistäsi! Olet luonut huippuhienon brändin ja olen ylpeä saadessani jatkaa jalanjäljilläsi. Kiitos että olen saanut sinulta hyviä neuvoja ja otan vastaan Sisustajantaivaan hellästä huomastasi lämpimin ajatuksin. Itse asiassa odotan koko sydämelläni (vatsanpohja kutisten) vuoden vaihdetta, jonka jälkeen uusi elämänvaihe alkaa myös minun elämässäni : ) Takanani on noin 15 vuotta markkinoinnin maailmasta, markkinoinnin suunnittelusta, lopulta sen johtamisesta, loppuunpalamisesta sekä siitä selviämisestä.. mutta kirjoitan lisää tästä, filosofiastani elämään sekä tämän kautta sielukkaaseen sisustamisen filofiaan blogissani vuoden alusta Sisustajantaivaan sivuilla. Olet tervetullut lukijakseni!

Sisustajantaivas tarjoaa vuoden vaihteen jälkeen valikoimassaan hurmaavan valkoista ja patinoitunutta sisustustavaraa, mutta valikoima saa myös paljon uusia tuotteita sekä uusia edustuksia.

Noutomyymälä muuttaa vuoden vaihteessa historiallisesti mielenkiintoiseen Tuomarinkartanoon, vanhaan huonekalutehtaaseen, Koivumäentie 8:an (Helsinki). Olet sinne lämpimästi tervetullut!

Myymälätila on pullollaan aivan ihanan sielukkaita, menneen ajan henkeä huokuvia tuotteita sekä chabby chic -uniikkeja silmänvangitsijoita, joita voi olla vaikea olla ostamatta : ) (Lurps!..:) Tule paikalle tai shoppaile netissä!

En millään malta olla jo hiukan paljastamatta...!

Valikoiman ehkä yksi kutkuttavan hurmaavin suosikkini on erityisen ainutlaatuinen, käsityönä valmistettu hohtavan valkoinen strutsin höyhenistä valmistettu lampunvarjostin. Varjostimet ovat satumaisen kauniita, ja olen erityisen ylpeä siitä että sain näiden laadukkaiden ja uniikkien tuotteiden edustuksen Sisustajantaivaalle.

Näitä tuotteita et löydä juuri vielä Suomesta p.s Höyhenhatut löydät 2.1.2012 uudistetulta www-sivustolta www.sisustajantaivas.fi sekä myymälästä Tuomarinkartanosta.

Mutta tätä ennen, lämmintä ja rauhaisaa joulua! Uusi vuosi tuo uudet kujeen ; ) Kristiina

Elviiran Kammari kirjoitti...

Heips. Olet varmaan tehnyt oikean päätöksen. Olethan fiksu nainen. Sinä olet ollut paikan sielu ja sydän. Ilman sinua Pia ei olisi Sisustajantaivasta ja sitä tunnelmaa mikä siellä on ja miksi sinne me kaikki olemme sinne vuosien varrella vaeltaneet. Kiitos sinulle tästä kaikesta. Toivotan onnea uudelle yrittäjälle, hän pääsee ihaniin "puikkoihin ". Ja jatkossa tiemme vie Tuomarinkylään /kartanoon ja uuteen taivaaseen. Näkymisiin !!

Unknown kirjoitti...

No hyvänen aika sentään...!

Mutta ymmärrän hyvin kyllä sinua ja onnea Krisiinalle v.2012, tapaamme kyllä.

Terkkuja ja lämpöinen halaus Pia sinulle.Pitää tulla varmaan kampaamon puolelle asiakkaaksesi.:D