www.bypias.com

www.bypias.com

12. toukokuuta 2013

ÄIDEISTÄ...


































Aamulla on äitienpäivä, ja mikään ei ole varmempaa kuin silmäpussini tämän yöllisen blogisession jäljiltä!
Kuulun niihin äiteihin, joka päästää miehen ja lapset helpolla lahjojen ja rituaalien suhteen. Lahjan olen hankkinut jo etukäteen, sillä raaskin "syödä kuormasta" nämä ihanat mustat Calout, jotka juuri saapuivat Shoppiin. Raaskin juuri siksikin, että minulle mahtuu 36 numero ja ne koot jäävät yleensä helposti myymättä.
Tarkkasilmäisimmät teistä (ja olettehan te) huomaavat jalassani myös jotain uutta, nimittäin koekäytössäni olevat pellavamameluukit pitsisomistein tulevaa BY PIA´S Vintage-mallistoa varten.



































Olen tavallisen ja vaatimattoman perheen vanhin tytär, ja tyttäristä omapäisin jota vanhemmat yrittivät tiukalla kurilla laittaa "ruotuun". Äitini oli perhepäivähoitaja ja sain kasvaa kotona turvallisesti äidin, isän ja mummojen huomassa. Koulu ei maistunut, ei edes alkuun ja äitini sai aina kuulla opettajilta olevani näsäviisas ja uhitteleva ja häiritsevän tunnilla. Olin ns. poikatyttö, joka pihalla tunkeutui poikien leikkeihin ja urheiluun, tyttöjen kanssa tulin hyvin toimeen ja sosiaalisesti ei minulla ongelmia ollutkaan.



































Piirtäminen oli intohimoni, prinsessapukuleikit ja barbien stailaaminen lempileikkini. Samoin oma Putiikki-leikki, jossa leikin kauppiasta. Kaverit saivat olla asiakkaita tai työntekijöitäni, kunnes hermostuivat pomotteluuni ja lähtivät ovet paukkuen kotiinsa. Nyt kun muistelen kaikkea tätä, lähinnä huvittuneesti totean ympyrän sulkeutuneen! Vanhempani tuskailivat hetkittäin, mitä tästä pienestä pippurisesta tytöstä tulee jolle ei koulu maistu ja auktoriteetit ei pure,-)



































Sisimmissäni olin haaveilija, joka haaveili isona tekevänsä hienoja juttuja...kaikesta lannituksesta huolimatta!
Sain kuulla huutia kotoa ja milloin miltäkin taholta, siihen aikaan ei ollut tapana lapsia kehua...kun luultiin kenties, että heistä tulee ylpeitä. Tiedän, että moni teistä nyökyttelee juuri nyt...ja valitettavan moni on siksi lannistunutkin!


















Äitinä olen joutunut tiukille poikieni ollessa pieniä, yövalvomiset, koliikit, korvatulehdukset, avioero, yrittäjyys ja poikien puolentoistavuoden ikäerolla arki oli sellaista energisten veljesten nahistelua ja sohvilla hyppimistä!
Lähdin kotoa pois jo kovin nuorena, 16-vuotiaana. Työnteon koulun ohella aloitin jo 14-vuotiaana, tavoitteenani mahdollisimman pian ITSENÄISYYS! 18-vuotiaana olin jo asuntovelallinen, lukio-opintojen loppusuoralla ja kaiken maksoin itse yhdessä poikaystäväni kanssa (poikien isä) tehden työtä illat, viikonloput, vaput ja uudetvuodet silloin kun muut ikäiseni bailasivat. Ylioppilasjuhlat järjestin itse kodissamme, jonne vieraaksi tuli vanhempani ja sukulaiset. 



































Omat poikani ovat kasvattaneet minua elämässä eniten; omapäinen ja pippurinen nuori äiti joutui toteamaan heidän kanssaan että asiat, menemiset, tekemiset tai tapahtumat eivät aina mene niinkuin itse olisi suunnitellut tai halunnut. Ja arjessa jouduin kokemaan hetkittäin olevani neuvoton. Mikään työ maailmassa ei ole niin haastavaa kuin lasten kasvattaminen. Mutta usko lapsiisi, itseesi ja pärjäämiseen ei saa koskaan horjua!
Olen viljellyt pojille pienestä pitäen vuorotellen EI, ÄLÄ-sanaa (todella paljon) ja toisaalta kertonut heidän olevan hyviä poikia, joista tiedän tulevan hienoja miehiä joista äiti on ylpeä! Olen pyrkinyt sitomaan kannustukseni hetkiin, jotka eivät viittaa mihinkään suorituksiin, koulu tai-urheilumenestykseen vaan ihan yleisesti heille arvostuksen eleenäni.



































Halusin tällä tunnustuksella lohduttaa ja haastaa meidät äidit uskomaan positiivisesti lapsiimme, myös siihen perheen kiukkupussi-jääräpäähän joka yleensä jokaisesta sisaruskatraasta löytyy. Esim. huono koulumenestys ei sinetöi mitään mahdollisuuksia, tänäpäivänäkään! Meiltä kaikilta voi löytyä vahvuuksia, jotka puhkeavat kukkaan vasta myöhemmin, aikuisena...
En ole mikään sosiaalipsykologi, enkä varmasti esimerkillinen äitikään mutta koen tämän aiheen olevan sydäntäni lähellä, näin äitienpäivänä! Kiitos, kun jaksoitte lukea!




































PSSST! Tällainen hortensiapuska tai valkovuokot ois ihan kiva saada lahjaksi...

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE! T. PIA

6 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Hieno kirjoitus ja kiva kun jaoit sen meille lukijoille! Hyvää äitienpäivää! P.s. "Behind every succesful woman is herself" :)

BY PIA`S kirjoitti...

Hei Mira!
Juuri näin se on kiteytettynä...Äitienpäivää sinullekin! T. PIA

Milla / Millainen Elämä kirjoitti...

IHANA postaus! Ja tuli tarpeeseen... ;D Hyvää Äitienpäivää!

unelmienpuoti kirjoitti...

Kaunis teksti ja olit kirjoittannut erittäin hienosti ja osuvasti. Itselläni ei ole lapsia mutta teen töitä lasten parissa eli olen ns. kasvattajan roolissa joka päivä.
Kannustaminen ON myös tarpeen sille kiukkupussillekin ja ei tosiaankaan tarkoita sitä, että jos ei koulut kiinnosta niin peli on menetetty. Kyllä meistä kaikista kasvaa hienoja ihmisiä jos vain on joku joka kannustaa tai sitten on vain niin pirun sinnikäs että pärjää niin kuin sinä :) mukavaa myöhäistä äitien päivää sinullekin ja Ihanaa tulevaa Kesää !!

BY PIA`S kirjoitti...

Hei!
Kiitos naiset kannustuksestanne, ymmärsitte hienosti "tuskan" jota kuvailin, KIITOS SIITÄ! T. PIA

gone to the beach kirjoitti...

Hei, hyvin kuvailit äitiyttä. Kyllä "palkittujen äitien" joukossa voisi olla kyllä ns.pienilapsistenkin äitejä. Yhtä iso työ kaikki. Saako udella kuinka vanhoja poikasi ovat? Itsellä on jo 20v. tytär. Muistelen lapsuusaikoja kaiholla - eikä äitinä olo ikinä lopu. Niinkuin jossakin mainoksessa sanotaan : Minä olen jo työni tehnyt.....:). Kävin taas ihailemassa vaatteitasi, onko puukenkiä, ilman remmiä? Kesän odotusta sinne.