www.bypias.com

www.bypias.com

9. heinäkuuta 2012

SAARISTON LUMOA...

VALKOINEN TUNIKAMEKKO BY PIA`S JA PELLAVA-HUIVI

Mieheni isä on kotoisin tältä Korppoo-saarelta, jonne heidän perheensä kalastajatilan historia ulottuu aina 150 vuotta taaksepäin. Saamme suuren ilon ja nautinnon vierailla heidän luonansa joka kesä, täällä satumaisen luonnonkauniissa maisemissa. Suvun vanhimmat, sisarukset viettävät täällä kesät. Vaalien paikkaa, kuten heidän vanhempansa jo lapsena on heille aikoinaan opettanut. Vanhassa pikkumökissä asui koko 11-lapsinen perhe, elinkeinonaan kalastus ja viljely. Sittemmin kaksi sisarusta on rakennuttanut myös itselleen mökit. Saarella ollaan edelleen hyvin erityksissä, pihaan ei vie tietä ja meriteitse veneellä perille käy helpoin reitti. Koko paikka henkii historiaa ja mieheni isä; vanha isäntä värikkäine juttuineen saaristosta ja sisaruskatraan kolttosista saa mielikuvituksen lentämään niin lasten kuin aikuistenkin mielissä. Pihamaa on tänä päivänäkin samanlainen kuin ennen, ainoastaan ruohonleikkuri on korvannut lampaat. Ei aurinkotuoleja tai pihakalusteita, täällä istutaan kalliolla, vajan seinustan puupenkillä tai laiturilla. Ihan niinkuin ennenkin!



Hassua, mutta mukanani on edelleen sama pellavavaate-kokoelma, jolla olin Tallinnassakin. Samat vaatteet
seilaavat mukanani, koko kesän minne ikinä menenkin...



Saariston sää oli tällä kertaa lämmin ja kostea, merivesi vielä kylmää mutta sukellus laiturilta virkisti olon ihanasti. Vedin pellava-vaatteet märälle iholle ja ne saivat kuivua raikkaassa tuulessa...



VALKOISET MAMELUUKIT BY PIA`S JA PELLAVATUNIKA


Tällä kertaa vierailuamme varjosti vanhan isännän ja emännän poissa-olo, ja surua on aiheuttanut vaarin vakava sairastuminen. Paikka ei ollut entisensä mutta yritimme silti nauttia tästä luonnosta tuon hetken...muistellen myös kaikkia aiempia kesiä, jotka olemme heidän huolenpidossaan saaneet kokea.
Kaikki isännän kalajutut, tarinat, tavat ja touhut...tällä saarella elää edelleen vahva perinne jota suvun vanhimmat nuorilleen opettavat.




Vanha kalavaja rantakalliolla nököttää edelleen paikallaan! Sen lattiana on kallio ja sisältä löytyy varsinainen kalastus-museo...rakastan tämän vajan tuoksua, karheaa tuulen ja auringon haalistamaa pintaa.



Mieheni on perinyt kalastajan-taidot, saimme herkutella savustettua meriahventa tälläkin kertaa. Se on ollut vanhan isännän bravuuri, jota saaren nykylapsetkin osaavat suuresti arvostaa.




Verkot vietiin tarkasti tiedettyyn paikkaan kalansaaliin varmistamiseksi. Kalojen perkuu rannassa aiheuttaa lokkien saapumisen paikalle ja joka kerta on luvassa varsinainen lintu-show...



Seuranamme saarella oli mieheni täti, jonka läsnäolo piristi mieltä! Yleensä tänne ilmaantuu myös muita sukulaisia perheineen ja silloin piha muuttuu varsinaiseksi leirintä-alueeksi kun laitamme teltat pystyyn. Koirat ja lapset rakastavat teltassa nukkumista...




Puupinot risuineen inspiroivat kuvaajan silmin....


TUNIKAMEKKO BY PIA`S

Ja pian sommittelin pellava-tunikoita ja mekkoja sinnetänne...jotenkin puu ja pellava sopivat yhteen, lumoavaa!



Liihoittelu hiostavassa ilmassa pellava-koltuissa oli ihanaa... pojilla t-paidat liimautuivat ihoon! Pitänee kait kehitellä myös poikien ja miesten mallisto...


Iltasella tarvitsin vain Pellava-huivin hartioilleni...



Kuvia tuli otettua todella paljon ja keskiyölläkin oli täysin valoisaa, laitan lisää kuvia seuraavassa postauksessa...



Kaikki kuvien vaatteet olivat BY PIA`S Pellava-mallistostani. Löydät tilausohjeet, hinnat ja kuvia klikkaamalla tänne!

Lomaterkuin, PIA

ISLAND, from the finnish magical archipelago. This is my husbands fathers childhood-home, which has long history...about 150 years old. Their big family has lived here fishing and farming, very isolated from others.
Interesting stories from the past is still living here, the older-ones are sharing these amazing stories to us.
My Linen clothes are with me everywhere, in the city, travelling and countryside. So cosy, relaxed and breathing clothing!

10 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi että tuommoinen tunika on kyllä saatava! Ja se laukku. Ja röyhelöhame. Jajaja. :D

BY PIA`S kirjoitti...

Heippa!
Sitten vaan s-postia tännepäin ja järjestyy...Terkuin, PIA

Hanna kirjoitti...

Ihana paikka ♥ rakastan niin merta ja saaristoa vaikka ei lähimainkaan asuta sielläpäin. Me ollaa menty naimisiin Korpoon kirkossa, pari kesää sitten saaristolomalla. Kaunis ja vanha sekin!

Noi vaatteesi ovat ihania ♥ Mamelukeista haaveilen. Meidän neidillä on pompdeluxilta pellavaiset mamelukit ja vitsit ne on söpöt pienissä pehmeissä jaloissa :)

Hanna Melukylästä

BY PIA`S kirjoitti...

Hei Hanna!
Voi kun ihanaa, tuo kirkko on NIIN kaunis! Mameluukit on jalassani kokokesän ja syksyllä jatketaan säärystimien ja saappaiden kanssa...
Terkuin, PIA

Anu kirjoitti...

Upeita kuvia jälleen!
Olet kyllä kaunis ja nuo luomasi vaatteet sopivat sinulle täydellisesti!
Nam, nam, meriahvenet:)

BY PIA`S kirjoitti...

Heippa!
Voi kiitos Anu kauniista sanoistasi...kannustuksesta! Kauneudesta en nyt tiedä, mutta olen kyllä löytänyt tyylini jossa viihdyn ja se varmaan välittyy kuvista. Jos pitäisi poseerata tyköistuvissa vaatteissa ja minihameessa niin tuska kyllä paistaisi kasvoiltani,-)T. PIA

Merja K kirjoitti...

Onpa teillä ihana lomapaikka. Kaunista ja karua, tykkään kovasti! Halit Pia!

Frida - Visualaddict kirjoitti...

Ihania kuvia... etenkin tuo johon olet laittanut pellavatunikoita pyykkinarulle. Tuotteet ovat aivan ihania. Itse ompelen myös pellavasta paljon, mutta pääasiallisesti kaikkea sisustukseen ;)

Mrs Jonesin sivuilla oli todella kaunis pellavainen hame. Onko se jo tuotannossa?

BY PIA`S kirjoitti...

Hei Naiset!

Kiitos kauniista sanoista, kuvat onnistuivat välittämään teille saariston luonnon autenttisen tilan. Frida: Pellavamekko spagettiolkaimilla on tuotannossa ja niitä menee kovaa vauhtia. Lähdemme seuraavaksi Italiaan Como-järvelle ja sinne 30 asteen helteeseen sain juuri itselleni tilaamat mekot mukaan. Sieltä sitten kuvia loppuviikosta...

Terkuin, PIA

Timo kirjoitti...

Kyllä tuollainen pellava mekko/tunika olisi miehellekin mukava vaihtoehto. Jostain syystä kuitenkin miesten vaatetuksessa nuo asenteet istuu paljon tiukemmassa kuin naisilla.

Tosin olihan mekko ja sukkahousut miehillä muotia jo keskiajalla. Nuo sukkahousuthan tarvitsee jo kesälläkin viileneviin iltoihin ja viileisiin aamuihin.