www.bypias.com

www.bypias.com

3. maaliskuuta 2012

LAPSIPERHEEN VALKEA KOTI!


Onnistuin kutsumaan itseni kylään kotiin, jossa asuu Taru ja hänen miehensä Vesa sekä heidän suloiset 3 ja 6-vuotiaat poikansa. Perheeseen kuuluu myös kaksi iloista hännänheiluttajaa, jotka tervehtivät minut lempeästi. Ensivaikutelmani sisäänastuessani oli valo ja raikkaus, tässä kodissa on hyvä hengittää!
Talo on alkujaan 60-luvulla rakennettu pienehkö puutalo, jonka laajennus valmistui viime kesänä.
Kodin neliöt venyivät laajennuksen myötä 130 m2 ja Tarun esitellessä minulle alkuperäisiä asuintiloja ei ole vaikea ymmärtää laajennuksen välttämättömyyttä lapsiperheen tarpeisiin. Taloa ympäröi kaunis, rauhallinen puutarhatontti. Olemme keskellä Espoota, vanhalla omakotialueella...


Aloitan kierroksen uusimmasta päästä, eli laajennuksen uusista lastenhuoneista joiden korkeista ikkunoista tulvii ihana valo. Poikien huoneet on sisustettu rennolla tyylillä yhdistellen vanhaa ja uutta. Huomioni kiinnittyy trendikkäisiin ja moderneihin valaisimiin, jotka toimivat kontrastina antiikkikalusteiden kanssa. Huoneiden värit toistuvat leluissa, tyynyissä sekä Tarun virkkaamissa säilytyskoreissa.


Näissä kuvissa isomman pojan huone...


Ja sitten pikkuveljen huone...huomaan viihtyväni näissä huoneissa. Päivänvalo on täydellinen kuvaamiseen ja söpöt lelut kodikkaasti pöydillä, hyllyillä ja purkeissaan.


Isäntäväki on innoissaan laajennus-urakan valmistumisesta. Ja täytyy sanoa, että arkkitehti on osannut asiansa tilan yhteensovittamisessa alkuperäiseen taloon. Todella onnistunut lopputulos!


Taru on sisustajana harkitseva ja tarkka. Huomaan, että värien käyttö lastenhuoneissakaan ei ole ihan sattumanvaraista. Pikkuvelin huoneessa toistuu kiva vihreä hyllyllä, taulussa ja tyynyissä sekä jakkarassa.


Kynät näteissä äidin virkkaamissa koreissa...


Taulu ja vuodevaatteet sointuvat, kyllä...


Vanhan pikkukaapin sisältä löytyy suvun aarteet, Vesa-isän lapsuudessa ompelemat Akkari-hahmot! Huomaa, että kädentaidot ovat tällä isännällä olleet jo tuolloin kohdallaan...


Vanha puhelin löytyi kirpparilta ja se on ollut pikkuvelin lemppari...


Lastenhuonekierroksen jälkeen palaan kodin muihin oleskelutiloihin. Kodissa on kolme eri kerrosta tai enemmänkin tasoa, joka tekee tiloista mielenkiintoisat. Taru ja Vesa ovat innokkaita remontoijia, pariskunta on tehnyt hurjan muodonmuutoksen tähän taloon. Taru näyttää minulle kuvia talon alkuperäiskunnosta; tummat keittiökalusteet, katto ja mustia laattoja. Kaikki ovat saaneet pintaansa valkoista maalia. Taru on maalannut jopa WC-laatat rohkeasti valkoiseksi ja lopputulos on ihan onnistunut.


Keittö sijaitsee keskeisellä paikalla ja yhdistyy yläkerran oleskelutiloihin. Keittiön hillitty vaaleus on rauhoittavaa. Tarun sisustusmaku on hillitty ja harkitseva. Modernia valkeutta yhdistettynä antiikki-aarteilla. Kaikkialla kodissa silmiini osuu kauniit valaisimet ja valaistuskin on selvästi mietitty. Kuvassa näkyy keittiön kaapistoja, jotka olivat talon ostohetkellä tummaa tammea. Empire-maalilla peittyi tuo synkkyys.


Tarun ja Vesan työnjako remontoinnissa on selvä. Yhdessä suunnitellaan ja Vesa nikkaroi, Taru hoitaa tarvikkeiden hankinnan ja toimii juoksutyttönä. Ihmettelen monia yksityiskohtia aina hyllyjen kiinnityksestä moniin muihin ongelmanratkaisuihin. Tällä pariskunnalla löytyy kokemusta kaikenlaisiin tuunaamisiin. Sain monta hyvää vinkkiä, kiitos Taru!
Alla kuva keittiöstä ja ruokailutilasta olohuoneesta käsin otettuna. Oviaukko johtaa laajennusosaan jossa nuo lastenhuoneet, parveke ja kylpyhuone. Seinä oli ennen umpinainen ja talon pääty.




Tarulla on hyvä silmä kauniille kalusteille ja esineille, liikaa pikkutilpehööriä esillä ei ole ja siksi vaikutelma koko kodissa on eteerinen, valoisa ja raikas. Tykkään kovasti ja mieleni tekee omaan kotiini palatessa karsia jälleen kaikkea, paljon ja pois....


Ihana kulunut kaappi säilöö sisäänsä paljon astioita....


Purkit ja purnukat paikoillaan...


Tällaiset laudoista tehdyt maalatut hyllyt tahtoisin myös keittiööni ja parasta se, ettei näy kannakkeita. Hyllyt on kiinnitetty kulmaraudoilla, jotka maalattu valkoiseksi....Ihanat purkit tahtoisin myös!



Taru on myös innokas kuvaaja, ja ihania tauluja/kollaseja veljeksistä löytyy kaikkialta.


Yläkerrassa keittiön kanssa sijaitsee kodikas olohuone-nurkkaus, jossa sohva ja nojatuolit.


Poikien hauskoja kuvia seinällä...



Talon alakerrassa on TV-huone, jossa isännän löhöilysohva sekä takka.


Alhaalta löytyy myös arkartelu/työhuone, johon loistavasti saatu säilytystilaa.  Kaikesta huomaa, että emäntä on käytännöllinen ja järjestyksen ihminen. Sisustustuotteita hankkiessan hän ensin miettii minkä tarvitsee ja sitten ryhtyy etsimään. Toisin kun itselläni yleensä, että ensin ostetaan ja sitten mietitään sijoitusta, HUOH!


Wanha, valkoinen puukaappi on mielestäni loistava idea. Se on täynnä isännän työkaluja, ruuveja jne. Taru kertoo, että näin saa isännän helpommin ryhtymään tuumasta toimeen. Aika kätevää, työkalut on helposti otettavissa ja kasillä...


Taas ihana pikkukaappi...


Keväinen herkkukattaus pöydällä...


Visiittini ihanassa talossa alkaa olla lopuillaan. Kodin rauhoittava, valkoinen tunnelma jää mieleeni sekä monet loistavat ratkaisut säilytystilojen ja remontoinnin saralta. Aivan ihana koti, kiitos Taru kun saan Blogini kautta välittää lukijoilleni kotinne tunnelman!




Viikonlopputerkuin, PIA

14 kommenttia:

Tuire kirjoitti...

Aivan ihana selkeälinjainen koti! Kaunista.

Maanvaiva kirjoitti...

Kaunis koti!
Oivoi, jos meidän isäntä sellaisen kaapin saisi, olisi varmaan niin iloinen, että asuisi siinä ensimmäisinä päivinä :D

susanne bösenberg kirjoitti...

Ihania kuvia!
Kiitos taas. Miksi sitä aina itse kerää kaikkea tavaraa? Haluaisin just tuollaisen levollisen kodin. Toisaalta, kun on neljä ihmistä talossa ja kaikki on kuitenkin erilaisia persoonia, niin koti tietty näyttää siltä mitä sen asukkaatkin ovat. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista ja harmonista oli!
Kiitos kaikille osapuolille :)

Merja K kirjoitti...

Upea koti, kiva kun pääsit vierailulle :)

Iloa lauantaipäivääsi!

santra kirjoitti...

Kaunis mutta kodikas koti

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Aivan ihana, avara ja valoisa koti!!:) Meilläkin oli tavaraa tosi niukasti, kun teimme remontin ja oli avaraa, mutta jotenkin sitä tavaraa on nyt taas kertynyt enemmän ja vähemmän. Voi kun osaisi olla hiukan enemmän minimalisti itsekin:)

Tiina kirjoitti...

Heillä on kaunis koti. :)

BY PIA`S kirjoitti...

Hei Naiset!

Jep, olen samaa mieltä! Ihana käydä kodissa, jossa raikkaan avaraa ja kaunista. Kauniit kalusteet ja yksittäiset tavaratkin kiinnittävät huomiota kun niitä ei ole liikaa. HUOH, täällä kotona kova sunnuntaipäivän siivous ja tavaroiden karsinta käynnissä. Kiitos kauniista sanoistanne Tarunkin puolesta! Hän on innokas monien teidänkin blogien seuraaja....

Terkuin, PIA

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kiitos kaunis teille iihanista kommenteista :). Jännitti kovasti tämä koko homma, mutta aivan ihanasti Pia kirjoitit ja kuvasit :). Ihana kun kävit vieraana, ja haluisinkin tehdä vastavierailun teidän kauniissa kodissa pian :). Sain monta hyvää uutta ideaa sinulta myös!

Taulujen valokuvat jotka näkyy kuvissa eivät ole omiani, vaan ne ovat Nani Annette Photography´n (metsäkuvat) ja Foto Alexanra´n (studiokuvat) ottamia :).

Ihanaa kevään odotusta kaikille :)

Aurinkoisin terveisin Taru :)

amelie kirjoitti...

Ihana koti. Kauniisti sisustettu ja avaran oloinen. Tuolla voisin asua ;)

MiAnn´s kirjoitti...

Hei, Osaatkos sanoa mitä puuta tuossa keittiössä on tuo taso? :) Onko käsitelty jollain? ja mistä ostettu?
Olen etsinyt juuri kyseisen väristä tasoa.

-Maeri-

Anonyymi kirjoitti...

Hei Maeri, taso on ihan käsittelemättömänä ostettua mäntyliimapuulevyä (bauhausista, halvinta..), jonka olen itse sienellä käsitellyt n. 5 kertaa ohuelti Osmo Colorin valkokuulto -puuvahalla, ja viimeisenä pinnalla Osmon Top Oil´ia. Mänty on pehmeä puulaji, mutta meitä ei pienet kolhut haittaa, ja itse asiassa pinta on pysynyt tähän saakka oikein hyvänä :).

MiAnn´s kirjoitti...

Taru, Kiitos paljon näistä tiedoista! Taidammekin lähteä huomenna heti Bauhaussiin ostoksille! ;) Oikein mukavaa kevättä! -Maeri-